Heippatirallaa. Eilen heittäydyin hetkeksi taiteen ystäväksi ja kävin Ateneumissa katsastamassa Picasso-näyttelyn.
Olihan se melkoinen pläjäys se. Mitään megakuuluisia teoksia ei tietenkään tänne syrjäkylille voi saada, mutta valtava määrä taidetta siellä on näytillä. Kannattaa käydä, todellakin.
Osa tauluista näytti olevan luonnosmaisia. Kenties tahalleen, kenties keskeneräisiä, en voi tietää - valaisevia nekin.
Omituinen sivujuonne oli sinne tänne ripotellut häkkyrät, liekö installaatio oikea sana... Niistä en oikein voi mitään positiivista sanoa. Tai ehkä sen, että nerokin voi tehdä jotain huonoa silloin tällöin osoittaen täten inhimillisyytensä. Tai jotain :)
Pronssiveistokset olivat osittain samaa sarjaa häkkyröiden kanssa, paitsi että joukossa oli muutama "ihan kiva". Sanoisinpa, että näiden näytteiden perusteella olisin hemmolle suositellut keskittymistä pelkästään tauluihin. Tai ainakin tämä näyttely olisi voinut keskittyä.
Mutta ne taulut, ne taulut. Hämmentävä määrä hämmentävän hienoja. Hassuna piirteenä huomasin pitäväni enemmän niistä isokokoisista, aikakaudesta riippumatta. Mitä isompi sen parempi... no ei ihan, mutta jotenkin niissä oli keskimäärin enemmän asennetta ja psykedeliaa.
Joitain kivoja valokuvia oli myös näytillä: hemmosta hommissa ja muuta sekalaista sälää. Olisi voinut olla enemmänkin, mutta toisaalta katsottavaa kyllä oli aikamoinen kerta-annos eniwei.
Jaa se vitutus? Pari omituista yhdenaikaista ei-niin-kivaa juttua saivat aikaan melko infernaalisen vitutuksen, mutta se laimeni kyllä kivasti taidepläjäyksen ansiosta.
Huomasin monta kertaa naurahtelevani näyttelyssä. Tauluille. Jotain kieroa huumoriakin siellä on seassa.
Mitähän Rammstein tähän sanoo? (selvinnee illalla)
